>@EIB
  • Ilmastorahoituksen osuus nousi 31 prosenttiin EIP:n kokonaisrahoituksesta, missä taustalla on pankin tavoite olla keskeinen toimija EU:n vihreän kasvun ohjelmassa ja ilmaston lämpenemisen torjunnassa.
  • EIP-ryhmän rahoitus kasvoi 13 prosenttia yli 72 miljardiin euroon.
  • Määrällisesti eniten rahoitustoimia: 1 095, kasvua 28 prosenttia vuodesta 2018.
  • EIP:n lainananto EU:n ulkopuolelle kymmeneltä viime vuodelta nousi yhteensä lähes 70 miljardiin euroon; siitä lähes 22 miljardia euroa suuntautui Afrikkaan.
  • EIP:n pääjohtaja Werner Hoyer: “EU-maiden yhteinen pankki on ilmastotoimien ja Euroopan kilpailukyvyn kannalta tärkeämpi kuin koskaan ennen.”

2020 Vuotuinen lehdistökonferenssi

Vaikka vuosi oli haastava, Euroopan investointipankkiryhmä (EIP) ylitti asettamansa tavoitteet allekirjoittamalla ennätykselliset 1 095 operaatiota sekä kasvattamalla rahoitusvolyyminsa 72,22 miljardiin euroon. Tähän päästiin huolimatta Brexitiin liittyvästä epävarmuudesta ja viiveistä sekä siitä, että jäljelle jäävien jäsenvaltioiden oli viime keväänä päästävä sopimukseen Yhdistyneen kuningaskunnan pääomaosuuden korvaamisesta EIP:ssä.  

”EU:n pankki menestyi hyvin markkinoilla, mikä osoittaa, että sen tuotteille on vahvaa kysyntää. Se on myös saanut jäsenvaltioiden tuen hakiessaan ratkaisua Brexit-haasteeseen”, EIP:n pääjohtaja Werner Hoyer sanoi EIP-ryhmän vuotuisessa lehdistötilaisuudessa, joka järjestettiin 30. tammikuuta Brysselissä.

EIP-ryhmän vuonna 2019 myöntämällä rahoituksella tuetaan noin 280 miljardin euron kokonaisinvestointeja Euroopassa ja maailmanlaajuisesti, mikä on 50 miljardia euroa enemmän kuin vuonna 2018.  

”Olemme valmiita ojentamaan kätemme ja toimimaan yhteistyössä lukuisissa pienehköissä hankkeissa, jotka edistävät hyvinvointia Euroopassa ja muualla maailmassa. Tämän kohdennetumman toiminnan avulla voimme maksimoida vaikutuksemme investointien kokonaismäärään nähden. Tämä on täsmällisempää ja älykkäämpää panostusta”, Hoyer sanoi.

Ilmastotoimiin lisää kunnianhimoa

EIP:n myöntämistä lainoista ennätykselliset 31 prosenttia kohdistui ilmastoystävällisten hankkeiden rahoittamiseen. Rahoituksella uudistettiin Euroopan energiamarkkinoita, hillittiin ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja helpotettiin ihmisten sopeutumista ilmastonmuutoksen kriisialueilla. ”Nyt kun Eurooppa panostaa voimakkaasti ilmastotoimiin, myös EU:n pankki on päättänyt vahvistaa rooliaan Euroopan unionin ilmastorahoittajana. Haluamme edelleen kasvattaa tukeamme ilmastotoimille. EU:n pankilla on olennainen rooli Euroopan vihreän kasvun ohjelmassa, jonka Euroopan komission uusi puheenjohtaja Ursula von der Leyen esitteli”, Hoyer sanoi.

Vuonna 2019 EIP-ryhmä hyväksyi maailman kansainvälisistä kehityspankeista kaikkein kunnianhimoisimmat ilmastotavoitteet. EIP on asettanut tavoitteekseen nostaa ilmastotoimia ja ympäristön kestävyyttä tukeva rahoitus 50 prosenttiin pankin kokonaisrahoituksesta vuoteen 2025 mennessä. Sen on määrä vapauttaa yli tuhat miljardia euroa vihreään rahoitukseen vuoteen 2030 mennessä. Se aikoo myös uudistaa oman toimintansa vastaamaan Pariisin sopimuksen tavoitteita jo tämän vuoden loppuun mennessä. Uudessa energiasektorin lainapolitiikassaan EIP on päättänyt lopettaa perinteisiä fossiilisia polttoaineita koskevien hankkeiden rahoitustarkastelut vuoden 2021 lopusta lähtien. EIP tekee yhteistyötä Euroopan komission kanssa oikeudenmukaisen siirtymän mekanismin (just transition) varmistamiseksi. “Kiinnitämme erityisen suurta huomiota alueisiin, joiden työllisyys ja taloudellinen toiminta on tähän asti ollut riippuvaisinta fossiilisista polttoaineista. Ilmastotoimenpiteet eivät kuitenkaan siirrä huomiota pois ydintehtävästämme, koheesiotavoitteesta”, Hoyer vakuutti. Investoinnit taloudellisen ja sosiaalisen yhtenäisyyden edistämiseen muodostivat 30 prosenttia EU:n pankin kokonaisrahoituksesta vuonna 2019.

Ei ristiriitaa ilmastotoimien, koheesiotavoitteen ja innovaatiorahoituksen välillä

EIP-ryhmä on edelleen vahvasti sitoutunut tukemaan Euroopan kilpailukykyä maailmantaloudessa. Kuluneen vuoden aikana yhteensä 25,5 miljardia euroa kohdennettiin pienille ja keskisuurille yrityksille. Nämä yrittäjät, jotka ovat Euroopan talouden selkäranka, saivat kovasti kaivattua rahoitustukea, sillä pk-yritysten on edelleenkin usein vaikea saada rahoitusta. EU:n pankki myönsi innovaatioille 14,4 miljardia euroa, jotka tukevat uutta tekniikkaa ja auttavat rakentamaan tulevaisuuden toimialoja. Yhteensä 15,7 miljardilla eurolla rahoitettiin nykyaikaisen infrastruktuurin rakentamista parantamaan ihmisten elinoloja.

Pelkästään viime vuonna allekirjoitetuilla rahoitusoperaatioilla voidaan toimittaa sähköä 7,4 miljoonalle kotitaloudelle ja puhdasta juomavettä kymmeneen miljoonaan kotiin eri puolilla maailmaa. Rahoitus tuo 4,4 miljoonaa työpaikkaa pieniin ja keskisuuriin yrityksiin sekä parantaa matkaviestintäpalveluita 117 miljoonalle ja terveyspalveluita 12 miljoonalle kansalaiselle.

EIP:n tytäryhtiö Euroopan investointirahasto (EIR) tukee huipputeknologian startup-yrityksiä sekä pieniä ja keskisuuria liikeyrityksiä kaikkialla Euroopassa. Rahasto allekirjoitti ennätykselliset 10,23 miljardin euron sopimukset vuonna 2019. EIR on kehittänyt innovatiivisesti uusia sosiaalisesti vaikuttavia rahoitusinstrumentteja ja -ohjelmia, joissa kanavoidaan yksityistä pääomaa julkishallinnon tavoitteiden tueksi. Se avasi ensimmäisen kestäviin tavoitteisiin keskittyvän pääomasijoitusrahastonsa, jonka kannustinmekanismit liittyvät tiettyjen ympäristötavoitteiden saavuttamiseen. Euroopan suurimmalla riskirahoittajalla EIR:llä on uusi toimitusjohtaja vuoden 2020 alusta lähtien. Entinen EIP:n riskienhallintaosaston ylijohtaja Alain Godard tuli Pier Luigi Gilibertin tilalle tammikuun 1. päivänä.

ESIR on yhä lähempänä 500 miljardin euron lopullista investointitavoitetta

EIP-ryhmällä on vuosikymmenien kokemus yksityisen pääoman ohjaamisesta Euroopan tavoitteiden toteuttamiseen. Paras esimerkki tästä on Junckerin suunnitelman rahoitusvälineenä toimiva Euroopan strategisten investointien rahasto ESIR, jota EIP hallinnoi. Rahaston pohjana on 33,5 miljardin euron takaus, josta 26 miljardia euroa tulee EU:n budjetista ja 7,5 miljardia euroa EIP:ltä. ESIR on tähän mennessä kanavoinut 84,2 miljardia euroa 1 269 operaatioon. Kokoamalla mukaan yksityistä pääomaa se on ohjannut hankkeisiin jo 458 miljardia euroa, mikä on 92 prosenttia vuoden 2020 loppuun asetetusta tavoitteesta, ja saanut lisäksi aikaan 1,1 miljoonaa työpaikkaa.  

Junckerin suunnitelman menestys ei ole ainoastaan innostanut Euroopan komissiota perustamaan rahastolle seuraajan, InvestEU-rahaston, joka käynnistyy vuonna 2021. Komissio on myös ottanut käyttöön mekanismin, joka auttaa ohjaamaan yksityistä pääomaa Euroopan vihreän kasvun ohjelmaan. ”ESIR on suunnitelma, jonka avulla voidaan vastata seuraavaan suureen haasteeseen, eli taloudellisen vaurauden aikaansaamiseen tuottamatta ylimääräisiä hiilidioksidipäästöjä. Tiedämme, kuinka saattaa yhteen yksityinen ja julkinen sektori, ja se perustuu vahvaan ja menestykselliseen kumppanuuteen Euroopan komission kanssa”, Hoyer vakuutti. ”Junckerin suunnitelma on osoittanut, että resurssien siirtäminen tuista ja avustuksista lainoihin ja takauksiin auttaa varmistamaan, että niukoilla julkisilla varoilla voidaan saada aikaan parempia taloudellisia tuloksia.”

Parempia elinoloja ja ilmastonmuutoksen torjuntaa ympäri maailmaa

EIP-ryhmä on yli 50 vuoden ajan auttanut Euroopan unionia saavuttamaan poliittiset tavoitteensa EU:n ulkopuolella investoimalla näkyvästi ihmisten elinolojen parantamiseen, kestävään talouteen ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen. Viime vuonna EIP-ryhmä käytti 12 prosenttia koko rahoituksestaan, eli 8,8 miljardia euroa, EU:n ulkopuolelle moniin erilaisiin hankkeisiin, joiden kohteena olivat naisyrittäjät, uusiutuva energia, televiestinnän infrastruktuuri ja muut talouden alat. Yhteensä 43 maata, joissa EIP:llä on aktiivista toimintaa, on määritelty epävakaiksi valtioiksi, jotka ovat eniten investointien tarpeessa. 

Kymmenen viime vuoden aikana EU:n ulkopuolelle suuntautuvaa EIP:n rahoitusta on kertynyt yhteensä 69,6 miljardia euroa, joista 21,8 miljardia euroa osoitettiin Afrikkaan.

EIP houkuttelee rahaa kestäviltä sijoittajilta kaikkialta maailmasta

EIP-ryhmä hankkii rahoituksen toimintaansa kansainvälisiltä pääomamarkkinoilta, missä sille on etua “AAA” -luottoluokituksestaan. Se keräsi viime vuonna kansainvälisiltä sijoittajilta 50,3 miljardia euroa. Pankki toimii edelleenkin yleisten standardien määrittäjänä etenkin vihreiden joukkovelkakirjojen eli Green Bondien ja kestävyysvelkakirjojen markkinasegmenteillä. EU:n pankki laski liikkeeseen ensimmäisen vihreän joukkovelkakirjalainansa vuonna 2007 ja on edelleen tämän segmentin markkinajohtaja 26,7 miljardin euron liikkeeseenlaskuvolyymillaan. Vuonna 2018 EIP laski liikkeeseen ensimmäisen kestävyysjoukkolainansa (Sustainability Awareness Bond) edistämään YK:n kestävän kehityksen tavoitteita. Ensimmäisen joukkovelkakirjan tuotto käytettiin pääasiassa vesihankkeisiin, ja viime vuonna liikkeeseen lasketulla toisella jvk-lainalla nostetut varat suunnataan terveydenhuollon ja koulutuksen tavoitteiden edistämiseen.